lauantai 14. maaliskuuta 2015

Hankkimassa ensimmäistä hamsteria? Tässäpä hieman ohjeita!

  
1. Valitse laji
Ensimmäisenä sinun tulee perehtyä eri lajeihin ja niiden luonteenpiirteisiin tarkasti mikä tuntuu sinusta parhaalta. Yleensä suositellaan ensimmäiseksi hamsteriksi talvikkoa tai syrkkiä. Ja suosittelen kyllä itsekkin. Hyvän luonteen ja rauhallisuuden vuoksi. Myös syrkit ovat hieman isompia ja siten helpompi käsitellä. En tässä käy sen enempää läpi näiden eroja. Niistä löytyy paljon juttua netistä.
Hamsterit elää n. 1,5-2,5 vuotta. Kun otat hamsteria niin valmitaudu, että sinun täytyy hoitaa sitä tämä aika.
2. Hommaa tarvikkeet
Tämä on minusta ehdottomasti tärkeää tehdä näin päin ennen kuin alat kasvattajalta kyselemään poikasia. Päädyit sitten syrkkiin tai kääpiöhamsteriin. Tarvikkeille tulee usein hintaa yllättävän paljon. Paljon ennemmäin kuin itse eläimelle. Kannattaa kumminkin muistaa vertailla hintoja eripaikoissa, ja ostaa käytettynä. Muista, että jos hamsuilu ei yhden hamsun jälkeen tunnu omalta jutulta. Dunilla yms. on jälleen myyntiarvoa ainakin jonkin verran, joten saat rahaa takaisin sitten kun myyt tavarat.
2.1 Asumus
Syyrialaiselle SHY suositus minimikooksi on 80 x40, joka voi tulla monelle yllätyksenä kuin ison asumuksen hamsteri tarvitsee. Sekä suosittelen mielummin dunaa tai terraariota. Häkissä kun syrkkisi todennäköisesti rimpuilee kaltereissa ja puree niitä. Parhaimmaksi olen kokenut syyrialiselle maxi dunan joka on kooltaan n. 100 x 50 Eli riittää ylittämään minimikoko vaatimuksen. Esim. Ferplastin maxi dunissa on juomapullon aukot yläosasa näimpä syrkki ei niitä saa purtua, ja et joudu paikkalla dunaa. Samaten tähän dunaan mahtuu myös hyvin virikkeitä hamsulle. Huom. Jos päädyte terraarioon syyrialainen tarvitsee verkkokannen terraarioon, ovat todella taitavia karkaamaan. Kansi on kumminkin helppo tehdä itse.
Kiinankääpiölle, talvikolle, yksinäiselle campbelli tai roborovskille suosittelen hankkimaan medium dunan koko n. 70 x 40 tai terraarion. Campbellit ja roborovskit myydään yleensä pareina, mutta aina nämä ei tule toimeen keskenään, joten sitä kannattaa miettiä myös kun näistä toiseen lajiin päätyy onko valmis hommaamaan toisen asumuksen jos hamsterit riitaantuu. Campbelli ja roborovski parille suosittelen mini dunaa n. 55 x 40 , koska on raportoitu näiden tulevan pareina pienemmässä tilassa paremmin toimeen, kun ei ole isoa reviiriä mitä alkaa puolustaa. Itsellä ei tästä ole kummimmin kokemusta vielä kovin paljoa. Itselläni hyvin toimeen tullut naaras cämpsy pari asuin medium dunassa ilman tappeluja.
Plussia ja miinuksia asumuksista:
+ Duna helppo siivota
+ Duna yleensä kyvyt
+ Terraario kaunis ja hamsua helppo seurata
+ Terraarioita löytyy kaiken kokoisia
- Terraario raskas kantaa pesulle, mutta tämän tarvii tehdä harvoin jos siivoaa usein pienempiä siivoja. Yleensä riittää n. 1-2krt vuodessa pesu.
- Dunia vain mutaamaa kokoa (löytyy hieman eri variaatioita, mutta esim. ferplastilla vain 3 kokoa)
- Häkkeissä hamsteri voi kiipeillä ja tippua, sekä jyrsiä kaltereita.
+/- säilytyslaatikoista muokatut asumukset esim. samlat. Menevät hyvin kääppärille. Ovat halpoja ja helpoja siivota. Niissä ei tosin näe läpi hamsun touhuja kohin hyvin. Ja ovat pieniä. Eli en suosittele syrkille.

2.2 Ruokailutarvikkeet
Juomapullo on pakollinen hankinta. Toki hamsteri juo kupistakin,
mutta peittää sen usein puruilla, ja
vettä olisi lisättävä jatkuvasti. Hamsterille riittää hyvin pienikin pullo, koska se juo vähän.
Ruokakupit, eivät ole pakollisia, mutta suositeltavaa. Varsinkin tuoreruualle on hyvä olla kuppi varsinkin jos teet hamsullesi mössöjä. Toinen kuppi tulee siemenseokselle ja toinen tuoreruualle.
2.3 Urheiluvälineet
Juoksupyörä on ehdoton hankinta hamsterille, jotta se saisi tyydytettyä juoksemis tarvettaan. Juoksupyörän on oltava myös riittävän iso. Ettei hamsterin selkä mene köyryyn juostessa. Suosittelen itse näitä kahta trixien juoksupyörää jotka kuvissa. Ovat edullisia ja helppoja putsata, ja pitää kunnossa. Kääppäri kokoisen halkaisija 16cm ja syrkkin 28cm.
Myös kannattaa tässä vaiheessa miettiä onko sinulla turvallista huonetta juoksuttaa hamsuasi. Haluaisitko sille juoksupallon tai juoksuaitauksen. Itse juoksutan vapaana lattialla, joten en kannata noita kahta edellistä, mutta tiedän ihmisiä joilla ne toimii, eivät ole pakollinen hankinta kumminkaan.
2.4 Virikkeet ja muut tarvikkeet
Hanki hamsullesi myös kaikenlaisia jyrsijöiden virikkeitä, jota on myynnissä lähes jokapaikassa. Ota huomioon, että syrkki ei välttämättä mahdu kaikkiin virikkeisiin, joten hommaa syrkille isompia. Mitä ennemmän virikkeitä sen kivemman näköinen asumus on, ja hamsterilla on ennemmän tutkittava ja piiloja. Itse suosin puisia eniten niiden ulkonäön takia. Vaikeampia puhdistaa.
Myös mieti haluatko opettaa hamsterisi wc:hen. Näitä löytyy kaupasta valmiina paljon. Hiekan kanssa ole tarkka. Kissanhiekkaa ei saa käyttää hamstereilla, koska se paakkuuntuu, ja voi näin aiheuttaa varaatilanteen. Jyrsijöille on myynnissä omia hiekkoja. Esim. Lindo rod tai JR farm. Syrkit oppii helpommin käyttäämään wc:tä, kääppärit pissaa pikemmin siihen mihin se sattuu tulemaan. Suosikki pissapaikka hamsuille on yleensä juoksupyörä.


2.5 Kuivike ja pesämateriaali
Tätäkin kannattaa meittiä tarkkaan sillä valinnan varaa on paljon. Ja hinta vaihtelee. Tärkeintä on kumminkin, että kuiviketta olisi semmoinen kerros, että hamsteri pääsee siinä kaivautumaan. Esimerkkejä kuivikkesta: Mörttiröpö, kutteripuru, hamppu, pellava. Näistä sen verran voin mainita, että mörtti ei pölise ja kerää hyvin hajuja, mutta ei ole parasta kaiveluun ja hamsun turkille. Kutteri taas pölyää, mutta on halpaa ja siihen on kohtuu helppo kaivaa. Hamppu on näistä paras kaivuu materiaali, ja hyvä virike hamsuille. Hampussa voimakas haju joten voi ottaa ihmisellä henkeen. Kannattaa tulettaa paalia avaamisen jälkeen muutama vrk ulkona. Haju laimenee kokonaan pois tuulettamisen jälkeen. Näistä suositteen hamppua tai hamppu + kutteri seosta tai kutteria. Riippuen mitä itse ja hamsterisi kestävät.
Pesämateriaaliksi ei missään nimessä saa laittaa joissakin kaupoissa myytävää pesävanua. Se voi olla vaaraksi hamsterille kun se takertuu jalanympärille tai jää poskipussiin jumiin. Paras pesämateriaali on wc/talous paperi tai hamppu kuitupesä.
2.6 Ruoka
Hyvään ruokaan kannattaa panostaa. Tätä aihetta on käyty monessa blogissa paljon läpi niin kirjaan tähän vain hyviä ruoka merkkejä. Rapunzel hamstermix/herkku mix (vain syrkeille ja roboille), Bunny hamster traum, Brit complete hamster, Oxbow hamster & gerbil food.(ruuat muokattu 30.7.15) Tarkemmin voi lukea: http://hamsterit.net/hamsterinruuat-vertailussa/

3. Kasvattaja
Nyt on laji valittu ja tavarat hommattu. Joten voit alkaa katsoa kasvattajaa. Kasvattajalla on väliä. Hamstereita myydään myös eläinkaupoissa. Ne ovat yleensä sielä kalliimpia, ja saattaavat olla täysin käsittelemättömiä tukkueläimiä. Tietenkin eläinkaupastakin voi saada myös hyvän eläimen, ja jotkut kaupat myy vain kasvattajien eläimiä.
Kasvattajiin kannattaa perehtyä hyvin sen mukaan millaisen hamsterin haluat. Kasvattajalla on hyvä olla kokemusta näyttelyistä, näin hän todennäköisesti tietää mitä tekee. On monia kasvattajia, jotka teettävät poikasia ilman tietämättä lähes mitään edes hamsterin hoidosta. Ei myöskään kannata ajatella, että nimettömät on huonompia kuin nimelliset. Nimettömien kasvattajien joukosta löytyy myös yhtä hyviä kuin nimellisistä.
Jos haluata hamsterin vain lemmikiksi iltojasi viihdyttämään tai kaveriksi lemmikkiluokkiin. Kannattaa valita kasvattaja joka itsekkin harrastaa lemmikkiluokissa hamstereidensa esittämistä. He todennäköisimmin ovat käsitelleet paljon poikasia, ja tietävät millainen hyväkäytöksisen hamsterin tulee olla.
Haluaisitko kumminkin käyttää ulkomuodossakin? Eli kilpailla serteistä. Tähän kannattaa katsoa semmoinen kasvattaja jonka hamsterit ovat menestyneet ulkomuotoluokissa. Yleensä heillä on kasvattajanimi. Hamsteriyhdityksen foorumilta voi selailla tuloksia ja katsella minkä kasvattajan eläimet ovat usein pärjänneet. Toki on muistettava, että kasvattaja yleensä pitää itsellä parhaan/parhaat, mutta ei ole mahdotonta saada hamsteria, joka voi sertinkin saada. Huonona puolena voi olla, että ulkonäköön on panostettu ennemmän kuin luonteeseen. Kumminkaan ei ole mikään ihme saada tämmöiseltä kasvattajalta kummatkin ominaisuudet omaavaa hamsteria.
4. Osto
Viimeinkin kasvattaja tai pari päätetty jolla voisi olla tulossa sinua kiinnostavia hamsterin poikaisia. Ota yhteyttä kasvattajaan ja kysele onko poikasia tai onko tulossa. Kerro millainen hamsteri sinua kiinnostaa ja vähän itsestäsi.
Sinun täytyy kumminkin muistaa muutama hyvin tärkeä asia. Kasvattaja ei ole eläinkauppa, joten et voi olettaa, että poikasia on aina tarjolla. Et myöskään voi milloin tahansa bongata kasvattajan ovelle, koska hän ei ole kauppa. Se on hänen kotinsa. Jos löydät mieleisesi kasvattajan, jolta välttämättä haluat, voit joutua odottamaan hamsteria myös kauan, mutta sanoisin, että maltti on valttia. Hätäilemällä ei hyvä tule.
Sovi kasvattajan kanssa miten ja milloin haet hamsterin. Sekä on hyvä sopia miten maksu tapahtuu. Hamsteri maksaa kasvattajalla yleensä 25€.
Ja loppuun vielä varoituksensana ensimmäistä hankkivalle. Tähän jää helposti koukkuun ja piaan on ennemmäin kuin yksi! ;)



4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :) En tiedä miksei tämä ilmoittanut kommentistasi. Huomasin kumminkin vahingossa sen onneksi.

      Poista
  2. Tää postaus oli hyvä, varsinkin kun olen tässä hamsua miettinyt.. Mitä mieltä olet häkin ja terran yhdistelmästä? Haluaisin nimittäin kuulla hamsun omistajan mielipidettä tästä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minulla ei ole oikein kokemusta, mutta tuntuisi, että hankala yhistelmä.

      Poista